sunnuntai, 13. elokuu 2017

Kesämatka muistelua

IMG_4615.jpgIMG_4620.jpgKäytiin kesälomareissulla Helsinki-Tukholma risteilyllä,ensimmäistä kertaa oltiin laivan kyydissä ja ihan kiva kokemus oli.Itse voin pahoin jo pelkästään keinumalla lasten kiikussa vähän kovempaa vauhtia,niin vähän mietitytti laivan keinahtelu.Mutta ei sitä paljon edes huomannu,että oltiin laivan kyydissä,tasaista menoa oli.Yövyttiin mennen tullen laivalla ja maissa oli aikaa olla Tukholmassa kuutisen tuntia,ja päätettiin ihan kävellen tutustua kaupunkiin.Gamla Stan oli ensin kohteena ja pienen harhailun jälkeen se löytyikin.Ihania vanhoja,värikkäitä taloja vierekkäin ja kapeita kujia.Ja kuninkaan linnaa saaren toisella laidalla käytiin myös ihailemassa.Siitä olikin sitten jo ihan pieni matka keskustaan,josta oltiin jo aikasemmin kotona katsottu valmiiksi kinnostavimmat kaupat.Ihan hyvin löydettiin kaikki,aikaa olisi varmasti enemmänkin kulunut kaupungissa,mutta nyt aika oli niin rajattu,koska laiva lähtee silloin kun aika on.Laivalla sen sijaan oli kyllä aikaa kierrellä.Säät sattuivat olemaan ihan kivoja,niin pystyi viettämään aikaa ihan ulkona laivalla ja ihailemaan ohi lipuvia maisemia lähtiessä ja maihin tullessa.Ja merellä sitä ääretöntä merta ja laskevaa aurinkoa.Kiva reissu oli !

lauantai, 12. elokuu 2017

Villasukkia kesällä

IMG_4651.jpgTänään nautin ihanasta kesäsäästä sukkaa kutoen kuistilla,täydellisen rentouttavaa :)

lauantai, 12. elokuu 2017

Kesäkäsityö

IMG_4654.jpgKeväällä ihastuin Novita-lehdessä(1/2017) olleeseen virkatun takin ohjeeseen ja päätin tehdä sen kesällä.Oli ihan kiva taas välillä tehdä jotain virkkaamalla.Työ eteni ihan silmissä,koska kerrokset olivat korkeita.Kiva villatakki tuli.Lankana Novita Venla Nature.

lauantai, 12. elokuu 2017

Ahertaminen alkoi

IMG_4649.jpgKesälomat on vietetty niin aikuisilla kuin lapsillakin,nopeasti meni taas lomat ja aika vaihtelevassa säässä.Itsellä kyllä sattui säät suosimaan kesälomalla,ihan hyvin meni sen puolesta.Meillä kaksi nuorinta siirtyi kumpikin nyt syksyllä uuteen opinahjoon,poika aloitti yläasteen ja tyttö lukion.Ja koulukin muuttui kummallakin viime vuodesta.Ihan hyvin on koulunkäynti alkanut,ja kirjatkin on hankittu jo lukiolaiselle 1.jaksoon.

lauantai, 15. heinäkuu 2017

Pienellä Karhunkierroksella

Käytiin kiertämässä Pieni Karhunkierros,oli kyllä mukava kävellä metsässä.Maisemat oli tosi mahtavia,kosket kuohusi ja vesi solisi pienemmissä uomissa.Paikoitellen oltiin melko korkealla jyrkkien seinämien reunalla ja näkymä alhaalla olevaan maastoon tai koskeen oli vaikuttava.Suopursut tuoksuivat reitin varrella ja linnun laulu oli taustamusiikkina levähdys paikoilla.Seuraavan päivän kipeytyneistä jaloista huolimatta lähtisin kyllä kierrokselle mielellään joskus uudestaan.IMG_4534.jpgIMG_4524.jpg